Puppies
Italianvinttikoiran läheisyyden kaipuu on kyltymätön, ja Italiaanoa voikin hyvällä syyllä kutsua seurakoiraksi – italiaanon kanssa et ole koskaan enää yksin. Italiaano on myös hyvin vilkas ja tarvitsee tekemistä voidakseen hyvin. Meillä koirat pitävät muun muassa lenkkeilystä, näyttelyharjoittelusta, lelujen repimisestä, luista, mökkeilystä, yleisestä tilanteen tarkkailusta, autoilusta, metsästyksestä…
Italiaano on monipuolinen rotu, jonka kanssa voi käydä näyttelyissä, juoksemassa sekä maastossa että radalla, agilityssä ja vaikka mummolassa 🙂 Italiaano haluaa kaiken huomiosi, eikä myöskään osoita hellyyttä vain silloin, kun sinä haluat, vaan valitsee itse, milloin siitä siltä tuntuu. Jos italiaano jätetään huomiotta, se ei voi hyvin. Tämä on hyvä ajatella loppuun asti ennen pennun hankintaa – jos haluat koiran, joka viihtyy omissa oloissaan, kannattaa rotuvalintaa harkita uudelleen. Meillä koirat käyvät halaamassa ja suukottelemassa noin tunnin välein. Italiaano on tässä mielessä sekä äärimmäisen antoisa mutta myös todella vaativa rotu. Italiaanon hellyydenosoitusten torjuminen on laissa kiellettyä 😉
Pennun hankinnan ajankohtaa on hyvä miettiä ajoissa, jotta sosiaalistamiseen ja laumautumiseen on tarpeeksi aikaa. Pentua ei voi aluksi jättää yksin (vaikka yksinolon opettelu aloitetaankin heti), ja siksi onkin hyvä, että pentu otetaan esimerkiksi kesälomalla tai niin, että perheessä on mahdollista pitää lomia peräjälkeen.
Italiaanon perään saa myös katsoa erityisen paljon, varsinkin pentuaikana, jottei se telo itseään. Runsas liikunta turvallisissa paikoissa sekä sisällä hepuloimisen estäminen ovat myös tapaturmia ennaltaehkäiseviä välttämättömyyksiä. Italiaanon kehittymättömät luut ovat pehmeät ja alttiit tapaturmille. Vaikka murtumat ovat yleisempiä kuin ehkä joissain muissa roduissa, niin silti itselläni ainakin Italiaanon hyvät puolet voittavat. Nuoren koiran kehittymättömien luiden kanssa saa olla extra-varovainen. Muuten Itskun kanssa eletään normaalia elämää.
Sisäsiisteysongelmat ovat yleisesti pienikokoisten koirien ongelma. Italianvinttikoiran sisäsiisteysopetus tuntuu kestävän moneen muuhun rotuun verrattuna kauemmin. Omistajan on oltava opetuksessa hyvin viitseliäs ja sinnikäs; italianvintkoira voi tuulisella tai kylmällä ilmalla mieluummin pidätellä kuin tehdä tarpeensa ulos. Todennäköisesti kyse ei ole sisäsiisteysongelmien syynä koiran pidätyskyvyn ongelmasta, vaan pikemminkin henkisestä syystä (koiran mukavuudenhaluisuus). Isossa laumassa sisäsiisteysongelmat saattavat korostua; iso koiralauma tai sekalauma (samassa perheessä uroksia ja narttuja) voivat lisätä merkkailun tarvetta. (Jalostuksen tavoiteohjelma 2022–2026, s. 26)
Otathan aina pennullesi vakuutuksen!
Italiaano ei ole häkkieläin. Koiran voi laittaa häkkiin automatkalla, tai kun se on sairas, tai jos sen oma turvallisuus tai paraneminen sitä vaatii, tai kun se on lennolla tai näyttelyssä levätessään. Koiraa ei saa eristää huoneisiin pitkiksi ajoiksi tai rutiininomaisesti. Kotona voi hyvin olla esimerkiksi kevythäkki – koira tykkää makailla omassa pesässään, kunhan ovi on auki :).
Terveydestä
Lue Italiaanolla yleisesti esiintyvistä sairauksista (erityisesti silmäongelmista, patellaluksaatiosta, epilepsiasta sekä raajojen murtumista) yhdistyksen Jalostuksen tavoiteohjelmasta.
Samaisessa tavoiteohjelmassa kerrotaan myös rodun historiasta niin maailmalla kuin Suomessakin.
Hyödyllistä terveystietoa saat myös yhdistyksen nettisivulta. Sivuilla on paljon tietoa italiaanosta, terveydestä, harrastamisesta ja pentueista.
Tässä ote yhdistyksen sivulta:
Raajojen murtumat
Raajojen murtumat ovat italianvinttikoirilla valitettavan yleisiä. Vuoden 2016 terveyskyselyn mukaan 14,6 % koirista oli raajamurtuma (toinen etujalka 85 %, molemmat etujalat 10 %, toinen takajalka 5 %). Kysely osoitti, että murtumat olivat yleisimpiä nuorella, alle 24kk ikäisellä italianvinttikoiralla, joiden osuus oli 81 % raajansa murtaneista (2-6 kk 26 %; 6-12 kk 26 %; 12-24 kk 29 %). 11,9 prosentilla sama jalka oli murtunut uudelleen.
Toistaiseksi ei ole olemassa tutkittua tietoa, ovatko raajojen murtumat perinnöllisiä ja liittyykö raajojen murtumiin esimerkiksi heikot luut tai normaalia heikompi luuntiheys. Italianvinttikoiran kevyt raajarakenne, suorat ja joustamattomat etuosat sekä pitkät eturaajat altistanevat kuitenkin murtumille ja raajojen katkeamisille. Suosituksena on, että kasvattajat kiinnittävät huomiota jalostuskoiriensa luuston vahvuuteen.